Valitse taso

Tiina Weckström - Jussi Tuurna

TÄHÄN ON TULTU

Suurella näyttämöllä ti 8.5.2018

Tähän on tultu on näyttelijä Tiina Weckströmin ja muusikko-säveltäjä Jussi Tuurnan elämänriemuinen ja koskettava lauluilta: lauluja sodasta ja rakkaudesta, intohimosta ja kuolemasta, äideistä ja lapsista.

Lauluilta on muodoltaan intiimi ja tekee kunniaa saksalaisen kabareen perinteelle. Mikään ei ole sidottua aikaan, paikkaan tai mittakaavaan.
Weckströmin ja Tuurnan saumaton yhteistyö ja rohkean rento heittäytyminen antavat laululle, tekstille ja musiikille uusia, yllättäviä ulottuvuuksia ja tempaavat katsojan vastustamattomasti mukaansa. Katsojaa kuljetetaan varmoin ottein surusta iloon ja rakkaudesta ikuisuuteen.

Esitys sai ensi-iltansa ja ensimmäisen esityskautensa Teatteri Jurkassa Helsingissä talvesta kevääseen 2016 ja jatkoi Suomen Kansallisteatterin Willensaunassa seuraavana syksynä. Kesällä 2016 esitys vieraili mm.
Kajaanin runoviikolla ja Tampereen teatterikesässä. Kritiikit ovat olleet ylistäviä.

Tiina Weckström on monin tavoin palkittu näyttelijä, joka on tehnyt pitkän uran niin teatterissa kuin elokuvissa ja TV:ssä. Jussi Tuurna on työskennellyt säveltäjänä, kapellimestarina ja muusikkona eri teattereissa ja lukuisissa musiikillissa yhteyksissä.

Lippujen hinnat

(sis. palvelumaksun):

Peruslippu: 28 €

Esitysaikataulu

Pienellä näyttämöllä

8.5. klo 19